Ammatillinen itsemurha

5.4.2018 kaisu

pietari_muistoja.jpgKollegani keräsi taannoin ryhmän samaan aikaan opiskelleita kaveruksia yhteen ja järjesti heille matkan Pietariin, tarkoituksena vierailla Pietarissa sijaitsevassa Faberge -museossa sekä Eremitaasin kulta- ja timanttihuoneissa. Minä olin yksi matkaan lähteneistä.

Vau mikä matkaidea! Vihdoin pääsisin ihastelemaan kaikkea sitä, mikä minut oli alunperinkin alalle imaissut. Ihastelemaan hienointa kädenjälkeä, mitä maailma voi päällään kantaa. Hurmiollinen olotila tuli asiasta luotua jo kauan ennen varsinaista matkaa.

Ensin oli vuorossa Faberge. Sisään pääsi vain ryhmässä, turvatarkastus ja venäläisiä korstoja ympärillä, ei kuvausta saleissa, vain tietyn verran aikaa. Tiukkaa settiä. Työt olivat upeita ja tarina traaginen. Oli ihme, kuinka ylipäätään kaikki ne pääsiäismunat oli saatu takaisin Venäjälle, rahaa oli palanut niiden palauttamisessa.

Kaikki oli upeaa, mahtavia emalointeja, loistokkaita istutuksia, timanttia toisen perään ja kaikki ne mekanismit ja niiden nerokkuus. Jokaisella munalla oma tarina ja mikä parasta, suomalaisia seppiä oli Fabergen paja ollut täynnä. Suomalaisia seppiä haluttiin palkata. Syynä oli, että heihin pystyi luottamaan 110 prosenttisesti, kukaan heistä ei varastaisi materiaaleja, kaikki heistä tekisivät kovasti töitä.

Kaiken sen kauneuden keskellä tajusin tehneeni ammatillisen itsemurhan. Miksi olin tullut? En ikinä olisi yhtä hyvä, en ikinä tekisi yhtä kauniita emalointeja, en enää ikinä pystyisi tekemään  yhden yhtä korua. Täysi musertuminen, pääsiäismunat olivat aina olleet ihailuni suurin kohde. Rakastan kivi-istutuksia, rakastan emalointeja ja ennen kaikkea mekanismeja, olinhan koulussa saanut lisänimen Mekanismi Mäkinen, ihan vaan siitä suuresta rakkaudesta mekanismien väkertämiseen.

Loppupäivä meni itsensä kasailemisessa ja seuraava toi tullessaan Eremitaasin. Kulta- ja timanttihuoneet olivat täynnä toinen toistaan järisyttävämpiä esineitä. Tsaarin rakkaiden ratsujen loimia, joista jäi vain ajatus, kuinka hevonen olisi voinut kantaa tuon lisäksi vielä satulan ja ihmisen. Ne olivat täynnä timantteja ja kultaa. Ja keisarinnaa varten, jolla oli kaikki mitä hän pystyi kuvittelemaan haluavansa, käytettiin muutama kilo kultaa, jotta kylpyhuoneeseen saataisiin täyskultainen "peseytymisseremonian" setti tee- ja kahvipannuineen.

Oli myös huone täynnä vieraiden kulttuureiden esineitä, tämä huone paljasti jotain muuta. Kuinka Etruski-esineet voivat olla Venäläisten kansallisaarteiden joukossa? Esittely oli huonolla suomella ja asia esitettiin kauniisti. Venäjä oli ollut sodassa ja näin kauniita esineitä oli heille saatu. Kokemukseni Italiasta ja Etruski-perinnöstä ei vastannut ajatusta esineiden saamisesta Venäjälle, asiassa ei välttämättä ollut mitään kaunista.

Hurmiollinen olotila oli muuttunut hämmennykseksi. Kuinka voisin enää tehdä yhtään korua? Pääsin asian yli lukemalla lisää historiaa. Faberge teetti töitä alihankkijoilla, joilla oli satoja seppiä töissä. Ja kun lukuisat sepät olivat voineet työstää yhtä esinettä, oli jokaisella heistä varmasti oma tarkka osaamisalueensa, jonka he hallitsivat täydellisesti. Kun taas yhden naisen pajassa, kaikki korun vaiheet syntyy samoissa käsissä, ei erikoisosaamisen hiomiselle kohti täydellisyyttä ole aikaa. Matkan jälkeen olen tehnyt lukuisia emalointeja, istutuksia ja ehkä muutaman mekanisminkin. Ja koska aika kultaa muistot, tuntuu matka tällä hetkellä taas hurmiolliselta. Nykyisin rakastan erityisesti myös tarinoita korujen taustalla, josta muistuttaa Eremitaasin kulta- ja timanttihuoneiden esineet, joihin kietoutuu historiaa, tragediaa, statuksia ja symboleita.